Espanja suomalaisen näkökulmasta

Hola! 

Nyt kun on pyyhkäisty yli puolen välin, alkaa tuntua, että tämän maan tavoista ja ihmisistä alkaa tietää jo jotain ja uskaltaa kirjoittaa omia huomioita ilman, että ne perustuu vaan yksittäistapauksiin.  Ennen kuin jatkan pidemmälle pitää muistaa, että Espanja on iso maa ja ihan niin kuin Etelä- ja Pohjois-Suomi eroaa toisistaan, niin näitä minun huomioita ei voi yleistää koskemaan koko Espanjaa. Espanja on jaettu 13 itsehallintoalueeseen ja täkäläisten mukaan niiden ihmiset, kulttuurit ja tavat eroaa paljonkin. 

1. Elämän rytmi 

Ehkä suurin ero Suomen ja Espanjan välillä ja näkyy aikalailla kaikessa. Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti olennaisesti erilainen päivärytmi: työt alkaa yleensä 9, lounas syödään 2 aikaan ja illallinen 8-10 välillä. Tässä perheessä, jossa mä asun syödään illallinen aikaisin pienten lasten takia, mutta aikuiset yleensä syö vasta tosiaan 10 maissa. Monien ravintoloiden keittiöt eivät edes aukea ennen yhdeksää illalla. Näin eteläisessä Espanjassa myös vietetään siestaa. Suurin osa pienemmistä kaupoista ja liikkeistä on kiinni n. 14-17 välisen ajan, mutta pysyy auki sitten myöhempään illalla. 

Toinen missä erilainen rytmi näkyy on se, että täällä ei ole elo minuuteista kiinni. Jos työt alkaa 9, se tarkoittaa suurin piirtein yhdeksää eikä ole kiroamisen paikka, jos kauppa on kiinni vielä 9.05 - kyllä ne sen avaa, kun ehtivät ;) Tämä näkyy myös siinä, että esim. kaupan tai baarin työntekijöillä ei välttämättä ole hirveä kiire palvella asiakkaita. Jos siinä nyt sattuu olemaan juttu kesken edellisen asiakkaan kanssa tai työkaverin kertomus on kesken, kun asiakas kävelee baaritiskille, niin se keskustelu käydään ensin loppuun tai odotetaan sopivaa taukoa ennen kuin käännytään seuraavan ihmisen puoleen. Muutaman kerran vaihtorahoja myyjän kädestä tuskastuttavan pitkään odotellessa on suomalaisena tehnyt mieli ärähtää, että pie tunkkis ja kävellä ilman ostoksia kaupasta, mutta eihän siinä aina auta kuin hengitellä ja hokea mielessä, että mikäs kiire tässä on. Se on kyllä osoittautunut myös erittäin hyväksi kysymykseksi. Mikäs kiire meillä oikeesti on? Ite oon vieläpä kaukana täsmällisestä ja tarkasta ihmisestä (paitsi mitä tulee ennalta sovittuihin tapaamisaikoihin tms. joiden suhteen oon jopa ärsyttävän tarkka), mutta kyllä sitä täällä on silti huomannut omaavansa sen hyvin pohjoismaalaisen suhtautumisen aikaan. Miksi se on niin iso juttu, jos vähän myöhästyy tai se kaupan ovi tosiaan pysyy kiinni ylimääräiset viisi minuuttia? Voisi tehdä meille ihan hyvää ottaa tässä suhteessa se tikku pois perseestä ja suhtautua näin pieniin juttuihin vähän rennommin - turha minuuttien takia ottaa stressipäissään juoksuaskelia tai saada päänsärkyä kassajonossa. 

Ihmiset ei myöskään hirveästi kiirehdi kaduilla. Siellä tepastellaan rauhalliseen tahtiin ja jutellaan keskittyneesti kavereiden kanssa, välittämättä ollenkaan siitä, että takana olisi joku, joka haluaisi mennä ohi. Ja tää ei siis koske vaan nuorisoa, vaan kaikenikäistä kansaa. Mä en rehellisesti sanottuna muista, onko "tien valtaaminen" Suomessa epäkohteliasta vai ei, koska sellasta tilannetta ei oo siellä tullut ihan äsken vastaan (oikeesti vietän näköjään liikaa aikaa Varkaudessa...), mutta tiedän, että itteeni se ärsyttää aivan älyttömästi. Myös Britanniassa on erittäin töykeetä olla kiinnittämättä sen enempää huomiota muihin tiellä liikkujiin ja siellä oon ainakin oppinut olemaan tarkkana sen suhteen. Kaikki mun kielikursseilla olleet on kuullut mun huutavan toistuvasti "nuoret seinän viereen seisomaan, ette voi vallata koko katua!!!"ja mun tekis mieli huutaa samaa täällä paikallisille. Mutta eihän sitä voi tehdä ja taas kerran hengittelen syvään ja kyselen itseltäni, että mikäs kiire tässä on. 

2. Perhe ja muut suhteet

Tässä on toinen asia, missä Suomessa voitaisiin ottaa mallia espanjalaisilta.  Täällä perheet tai ystävät syö yhdessä usein ja viettää siinä pöydän ääressä usein enemmän aikaa kuin meidän suku joulupöydässä kerran vuoteen (enkä muuten liioittele yhtään). Perusruokailuun käytetään helposti 45min-tunti, koska siinä käydään läpi päivän aikana tapahtuneet asiat tai muuten vaan jutellaan. Ystävien kesken ateriat venyy vielä pidemmiksi. Pakko myöntää, että mulla on vähän vaikeuksia tämän suhteen. Parinkymmenen minuutin jälkeen alan kiemuroida penkissä ja katsella kelloa ihan kuin nuorempana koulunpenkillä, mutta pikkuhiljaa alan tottua tähänkin. 

Perheet ja sukulaiset on muutenkin paljon läheisempiä kuin meillä - mun silmiin vähän turhankin läheisiä. Me ollaan tosi itsenäisiä ja yksilöllisiä nuoresta iästä lähtien (melkein sääntönä voisi sanoa, että ihmiset muuttaa kotoa 18-19-vuotiaina), mutta täällä ihmiset asuu vanhempiensa luona helposti sinne yli 30-vuotiaiksi asti. Taas kerran pakko myöntää, että kun tapaa ihmisen joka on sua viisi vuotta vanhempi, muttei ole vielä kertaakaan lähtenyt kotoa, niin ensimmäinen ajatus on joka kerta "öö voi ei". Meinasin töissä purskauttaa vedet nenästä, kun eräs keski-ikäinen mies tokaisi, ettei pidä eväistä, jotka hänen äitinsä laittoi hänelle mukaan. Kaikkien muiden silmiin tää oli normaali kommentti, mutta suomalainen melkeen punastui myötähäpeästä. Kulttuurieroja, kulttuurieroja. 

Nää ihmiset rakastaa puhumista ja jutustelua. Mua varmaan pidetään ihan tuppisuuna, kun en näihin verrattuna turhia juttele (osasyynä on tietysti se, ettei mun kärsivällisyys riitä siihen, että höpöttäisin pitkiä juttuja espanjaksi), mutta vahvistetaan nyt sitten niitä stereotypioita suomalaisista ;D Täällä keskustelut on kovaäänisiä, nopeatempoisia ja monisanaisia. Ihmiset puhuu toistensa päälle ja siinä saa olla tiiviisti tuomassa omaa ääntään kuuluviin, jos meinaa ottaa osaa keskusteluun. Kun kerroin, että meillä pienestä pitäen opetetaan päälle puhumisen olevan äärimmäisen ruma tapa, niin minut melkein hukutettiin kysymyksiin siitä, että mistä me sitten tiedämme milloin saamme puhua ja kauanko meidän pitää odottaa, ennen kuin saa alkaa puhua. 

En osaa kovin hyvin selittää mitä tällä tarkoitan, mutta täällä keskustelut tuntuu myös paljon intiimimmiltä kuin kotosalla. Johtunee varmaan katsekontaktista ja elekielestä - silmiin saa ja pitää katsoa (liikaakin) ja lähekkäin olo ja koskettaminen on ok. Jos Suomessa alkaisin keskustella esim. miespuolisten henkilöiden kanssa täkäläiseen tapaan, niin joko ne juoksisi pakoon kosinnan pelossa tai suuttuisi, kun olen "johtanut heitä harhaan" :D Tähän on kyllä sivukommenttina pakko sanoa, että täällä taas olen aiheuttanut esim. baarissa olleissa miehissä sekä huvitusta että selkeää ärsytystä, kun minun reaktio niiden "sinulla on maailman kauneimmat silmät" tai "en ole koskaan tavannut ketään sinua kauniimpaa" kommentteihin ei ole ollut vain simppeli kiitos, vaan lähinnä erittäin turhautunut "luulepa vielä kerran että oon tarpeeks tyhmä uskomaan noin liioteltuja lauseita, niin tää keskustelu loppuu tähän". Että niin, siitäs saivat! :D 

3. Etunimen käyttö

Okei, tää nyt on ehkä vähän erikoinen asia lisätä listaan, mutta viimeksi tänään tämä ero tuli mieleen. Mun on hirveän vaikea tottua siihen, että mun etunimeä käytetään mulle jutellessa tyyliin: no, Reea, mitäs me nyt tehdään. Suomessa kun me ei etunimiä pahemmin käytetä kahdenkeskisissä keskusteluissa- paitsi, jos oot tehnyt jotain pahaa ja oot saamassa moitteita. En voi mitään, että aina kun joku käyttää mun nimeä em. tapaan, tulee sama fiilis kuin pikkutyttönä äitin tai iskän puhuttelussa. "Nyt on Reea semmonen homma, että tuolla käytöksellä et kovin pitkälle pötki". Se on semmonen fiilis, että jos mä oisin koira, niin korvat luimistuis ja häntä menis koipien väliin. Yritäpä siinä sitten käydä normaalia keskustelua ja olla näyttämättä keskustelukumppanille, että oot tosi vaivautunut kun se erehty käyttämään sun etunimeä kysyessään, että haluaisitko kahvia. 

4. Yhteiskunnan säännöt

Suomalaisena oon tottunut oikeaan sääntöviidakkoon. Viime vuosina mua on suoraan sanottuna alkanut ahdistaa se, miten paljon Suomessa rajoitetaan ihmisten tekemisiä. Voisin kirjoittaa koko tekstin vain siitä, miten turhautunut oon siihen, että ihmisten itsemääräämisoikeutta rajotetaan koko ajan lisää ja kukkahattutäteily ei kun pahenee, mutta sen sijaan totean vain, että täällä on vähän eri meininki. Täällä kun ketään ei kiinnosta, otatko sä sen oluen mukaan kun meet baarista ulos röökille VAIKKEI OLIS TERASSIA OMG tai kummin päin sä parkkeeraat sun auton kadun varteen. Kaikkea ei täällä oteta haudanvakavasti ja riittää, että asiat tehdään suurin piirtein niin kuin pitää. Ja taas kerran, jos sillä ei aiheuteta muille haittaa, niin entä sitten? Onhan Suomessa monet asiat juurikin erilaisten sääntöjen takia varmasti paremmin, mutta lähinnä viittaan näillä nyt tosiaan noihin em. kaltaisiin pieniin, turhanpäiväisiin asioihin, jossa voitaisiin vaan luottaa aikuisen ihmisen arviointi- ja toimintakykyyn. 

5. Uskonto

Uskonto näkyy täällä kaikkialla. Espanja on tosi katolinen maa, vaikka Francon aikana kirkko ja valtio erotettiin toisistaan (kai). Kaikki jotka tietää mun näkemykset uskonnosta tietää, että multa tää on hieman vaatinut sopeutumista. Kaikki ruokarukouksista koulussa pidettäviin messuihin ja ystävällisiin kutsuihin tulla rukoilemaan Neitsyt Mariaa kesken työpäivän on tullut vastaan. Onneksi ihmiset täällä on myös ymmärtäväisiä eikä ole tullut sen vaivaannuttavampia tilanteita (muille kuin mulle) eikä multa ole kertaakaan edes kysytty mun uskonnollisuudesta. Silti olen päättänyt olla lausumatta sitä A-sanaa, joka varmasti aiheuttaisi vähintään muutaman kauhistuneen Ave Marian ja ristinmerkin. Toisaalta musta on ollut kyllä ihan hienoa nähdä näin läheltä myös tässä suhteessa erilaista kulttuuria. Mä oon sitä mieltä, että erilaisuudesta oppii aina, jos vaan pitää avoimen mielen :) + vitsit miten paljon mä rakastan täkäläistä arkkitehtuuria, erityisesti kirkoissa - ja niissä onkin tuon arkkitehtuurin takia tullut käytyä enemmän kuin viimeiseen 10 vuoteen Suomessa :D 

Tässä nyt vain muutama, ehkä monelle itsestäänselvä ero, jotka oon huomannut. Paljon on pieniä juttuja, jotka tehdään eri tavalla, mutta joita ei tälleen edes muista ajatella. Toisaalta taas tässä voi olla monta semmoista asiaa, mihin saisi syvemmän näkemyksen vain viettämällä täällä enemmän aikaa ja omakin näkemys näistä voisi muuttua ihan niin kuin moni näkemys briteistä on muuttunut, kun kulttuuriin on päässyt syvemmin sisälle. Mitään kulttuurishokkia mulle ei ole tullut, vaikka sitä pelkäsinkin - varmaan suurimpiin eroihin oli osannut jo varautua. Ja toisaalta, mä nyt oon edelleen Euroopan sisällä, joten ei ne erot nyt NIIN suuria voikaan olla :) 

Ps. Alle 4 viikkoo kotiinpaluuseen, miten voi aika mennä näin nopeesti?