Helou, ja whoah!
Viikko sitten oli hiukkasen perhosia vatsassa, kun lentokentällä odottelin koneeseen pääsyä. Alkamassa oli siis 10 viikon "vaihto" Espanjan Valenciassa: muutto ennalta tuntemattomaan maahan ja kaupunkiin sekä perheeseen, jota en ollut koskaan aiemmin tavannut. Edessä oli ensimmäinen työviikko espanjalaisessa ammattikoulussa Xabecissa ja totaalinen kielikylpy. Päivä meni aika lailla kuin Chandlerin hääpäivä Frendeissä: keskittyen vain seuraavaan etappiin miettimättä sen kummemmin lopullista päämäärää. 
Nyt istuessani tässä Espanjan kodin sohvalla, Espanjan Voice Kidsin pyöriessä taustalla ja auringon paistaessa ulkona, tuon päiväiset fiilikset tuntuvat aika kaukaisilta. Aivan upea viikko takana ja kaikki on mennyt paremmin kuin uskalsin edes odottaa. Olen ihan rakastunut tähän kaupunkiin ja ihmisiin täällä! Ydin-Valenciahan on n. 800 000 ihmisen asuttama, mutta lähikuntien ihmiset mukaan lukien tällä alueella on reippaasti yli miljoona asukasta. Ihanaa ja kaivattua vaihtelua pienen tehdaskaupungin "tytölle"! :) Kaupunki on äärimmäisen kaunis ja täällä on sopivassa määrin kaikkea, mitä voi toivoa: kilometri toisensa perään suurta hiekkarantaa, hyvät shoppailumahdollisuudet, kahviloita, ravintoloita ja baareja joka kulmassa sekä paljon historiaa. Saan pitää itseni kiireisenä, jos aion tutustua kaikkeen itseäni kiinnostavaan seuraavien parin kuukauden aikana :) 
Perheeni täällä koostuu vanhemmista ja kolmesta lapsesta: pojat 3 ja 4v. sekä pieni, 10 kuukauden ikäinen tyttö. Perhe on aivan ihana ja tehnyt kaikkensa tehdäkseen oloni kotoisaksi. Lapset ovat ihan minun perääni ja 10 viikkoa on kuulemma liian lyhyt aika minulle olla täällä. Ei minulla ainakaan aika käy täällä pitkäksi, kun saan heidän kanssaan leikkiä ja pelleillä - ja miten paljon siinä oppiikaan espanjaa! :) Arkisin työskentelen paikallisessa ammattikoulussa Xabecissa, jossa autan kansainvälisellä osastolla ja teen yhteistyötä englannin opettajien kanssa. Ensimmäisellä viikolla käänsin turvallisuusmääräyksiä ja arviointikriteereitä espanjasta englantiin ja aloin työstää tervetulo-opasta tänne tuleville vaihtareille. Olen aina rakastanut sen kaltaisia projekteja, joten olen tykännyt työstä kovasti :) Töissä(kin) kaikki ovat ottaneet minut hyvin vastaan ja on kyllä erittäin tervetullut olo. Aikamoisia eroja on siihen, mihin on itse tottunut: koulu on katolinen koulu ja se näkyy kaikessa. On pyhimysten kuvia, ristejä, katolisia pappeja ja oma kappeli. Aina välillä ihmiset vain katoavat - myöhemmin aina kuulen, että heillä on ollut messu tms. Koulu on myös vain pojille ja kaikki opettajat ovat miehiä. Toimistossa työskentelee yksi nainen (espanjalaisen perheeni äiti), muuten olen siellä miesten keskellä :D Viimeisenä voisi vielä mainita, että teknologian ja varustelun taso ei ole ihan sitä, mihin me ollaan Suomessa totuttu. Olen melko varma, että koulussa on käytössä faksi? Opettajanhuoneessa taisin nähdä kaksi tietokonetta, toimistossakaan ei niitä ole joka pöydällä. Tietokoneet, jotka koulussa on, ovatkin sitten samanlaisia, kuin meidän yläasteella 2000-luvun alussa. 
Tämän vaihdon tarpeellisuus on kyllä tullut selväksi jo näiden ensimmäisten päivien aikana. Uusien sanojen listaan on jo ekalla viikolla tullut satoja sanoja. Olen niin tottunut viettämään aikaa Britanniassa, jossa tunnen kulttuurin, tavat, ihmiset sekä ennen kaikkea kielen, että en tiennyt kuinka raskasta on aamusta iltaan olla ympäristössä, jonka kieltä ei ymmärrä tai voi käyttää 100% sujuvuudella. Vaikka pärjään espanjan taidollani, se ei todellakaan ole sillä tasolla, jolla sen haluaisi olevan - varsinkaan kun kutsuu itseään espanjan opettajaksi! On aivan eri asia valmistella oppitunnit tiettyjen aihepiirien tai tekstien ja sanaston ympärille, kuin hypätä erilaisiin tilanteisiin käyttämään kieltä luontevasti. Tai teroittaa luokassa kielioppisääntöjä, jotka voi tarvittaessa tarkistaa etukäteen oppikirjasta, kuin pitää huolta, että myös spontaani puhe on suurin piirtein kieliopillisesti oikein. Ensimmäiset päivät olivat aika raskaita, koska aivot eivät vaan suostuneet kääntymään espanjan käyttämiseen heti. Ensimmäinen pieni järkytys oli, että espanjalainen perheeni on kolumbialainen. Tämähän ei millään tapaa ollut järkytys siksi, että kolumbialaisissa olisi jotain vikaa, vaan siksi, että heidän puhumansa espanja kuulostaa ulkomaalaisen korvaan hyvin erilaiselta kuin Euroopan espanjalaisen (mm. s-kirjain ääntyy h:na, ja esim. cómo estás ääntyisi suurin piirtein "comhhehhtahh"). Ensimmäisenä iltana olin niin väsynyt, etten ymmärtänyt paljoakaan ja tunsin itseni todella tyhmäksi. Tässä viikon aikana on korva kuitenkin tottunut eikä aksentti aiheuta enää paljoakaan ymmärrysvaikeuksia. Joka päivä pystyn myös itse puhumaan enemmän ja enemmän ja yhä harvemmin valitsen puhumisen sijasta hiljaa olemisen, koska en jaksa miettiä, kuinka joku monimutkaisempi asia ilmaistaan. Olen päättänyt ottaa tästä oleskelusta kaiken irti ja noudattaa omia kielenopettajan neuvojani: yritä, älä anna periksi, keksi vaihtoehtoisia tapoja ilmaista asia, pyydä apua.
Kyllä se tästä! Nyt vois vaikka lähtee rannalle tai jotain! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti